perjantai 29. elokuuta 2008

Niin vintagea, niin vintagea


Päivät menee niin vauhdilla, että yhtäkkiä huomaa kokonaisen viikon kadonneen ja korutehtaan seisseen, muiden tekemättömien hommien lisäksi. Muutamat korvikset ja pari muutakin korua on kuitenkin syntynyt.

Ensin vintageosastoa. Näitä ihania lasihelmiä, lintuja ja helmihattuja olen kuolannut monessakin blogissa maailmalla ja ennen kaikkea Etsyssä. Nyt oli minunkin aika kokeilla. Koska antiikkimessinkisiä korviskoukkuja en henno korviini laittaa, käytin korviskoukuissa sterlinghopeaa. Olkoonkin, että tehokkaamman näköistä olisi saanut aikaan saman sävyisillä koukuilla.

Ihania roosaan ja kupariin taittuvia lasihelmiä


Kupariset kolibrit apatiittiin yhdistettynä.
Kolibri


Näistä kahdesta haluaisin molemmat pohjattomaan korvislaatikkooni.

Ja toiveesta tehdyt turkoosit Ruusunnuput


Ja vielä rannekorua Stones-hengessä, tilauksesta tämäkin



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Runsaan roskapostituksen takia jouduin ottamaan sanavahvistuksen käyttöön.

Kiitos jos jaksat kommentoida, se ilahduttaa aina.